Vaikuttaminen

Ajankohtaista

Suomen Olympiakomitean uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 21.11.2020 Jan Vapaavuori ja 1. varapuheenjohtajaksi Susanna Rahkamo.

Kysyimme ehdokkailta "Minkälaisena te näette kuntien liikuntapalveluiden roolin vuonna 2025?” 


Vastauksensa antoivat Jan Vapaavuori ja Susanna Rahkamo. Alla heidän kommenttinsa.


Susanna Rahkamo

Kuntien rooli liikunnassa ja urheilussa on hyvin keskeinen.  Kaikki liikunta ja urheilu tapahtuu tietyssä paikassa ja liikuntapaikat sekä niissä toimivat seurat sijaitsevat jossain kunnassa eri puolilla Suomea. Ne mahdollistavat, organisoivat ja rahoittavat niin liikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitoa sekä turvaavat monien seurojen toimintamahdollisuuksia. Kuntien kyky ja halu panostaa liikuntaan ja urheiluun on ratkaisevaa hyvinvoinnin lisäämisessä Suomessa sekä elinvoimaisen urheilu- ja liikuntakulttuurin rakentamisessa.

Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana haluaisin laajentaa liikuntaharrastamista entisestään, niin että jokainen löytäisi liikunnan elämäänsä. Lisäksi haluan terävöittää suomalaisten huippu-urheilutoimintaa ja parantaa menetystä kansainvälisessä kilpailussa. Nämä tavoitteeni eivät ole ainutlaatuiset, vaan jaan ne monen liikuntatoimijan kanssa. Suomen Olympiakomitea pystyy kuitenkin tavoitteita edistämään vain laajaan yhteistyön avulla. Haluan puheenjohtajana edistää tiivistä yhteistyötä kuntien ja urheilujärjestöjen välillä, sillä näen sen liikunnan kannalta elintärkeäksi. Järjestöt tuovat yhteistyöhön lajiosaamisen, mutta ilman olosuhteita ei harrastaminen tai kilpaileminen ole mahdollista. Myöskään ilman kuntien tukea seuroille kuntalaisten harrastusmahdollisuudet jäävät rajallisiksi. Hyvällä yhteistyöllä ja koordinoinnilla liikuntapaikat palvelevat monien kuntalaisten tarpeita niin vapaa-ajanliikkujasta huippu-urheilijaan, lapsesta ikäihmiseen ja vammattomasta vammaisiin.

Liikunnallinen elämäntapa omaksutaan jo varhain lapsena ja siksi lapsiin ja lapsiperheisiin vaikuttaminen on strategisesti kannattavaa. Kun sote siirtyy maakuntien järjestettäväksi, liikunnan merkitys kuntien tehtävissä muuttuu entistä keskeisemmäksi. Koska kunnat ovat tiiviisti lapsiperheiden arjessa mm. päiväkotien ja koulujen kautta, yhteistyön lisääminen koulujen yhteyteen voisi monellakin tapaa parantaa ja yksinkertaistaa lapsiperheiden arkea, tuoda elinvoimaa yhteisöön sekä lisätä yhteisöllisyyttä lasten ja nuorten keskuudessa. Kokeilussa oleva ”islannin malli” voi hyvinkin toimia inspiraationa oman mallimme muotoilulle.  Onnistuakseen mallin kehittämiseen kannattaa panostaa yhdessä.

Vuonna 2025 yhteispeli eri liikunnan ja urheilun toimijoiden kanssa on löytänyt uuden tason ja sen myötä Suomessa jokaisella on hyvä elää ja mahdollista toteuttaa omia unelmia.





Jan Vapaavuori


Kuntien ja kaupunkien roolia suomalaisten liikkumisessa, liikunnassa ja urheilussakin ei ole taidettu täysimääräisesti ymmärtää. Peruslähtökohta on ollut, että kuntasektori luo edellytykset liikunnalle, minkä jälkeen kansalaisjärjestökenttä on pääroolissa itse toiminnan organisoimisessa. Kunnilla ja kaupungeilla on siten täysin kriittinen rooli liikunnan olosuhteiden luomisessa lasten ja nuorten liikunnasta huippu-urheiluun asti. Kuntasektorin rooli on kuitenkin olennaisesti tätä suurempi. Kaupungit luovat edellytyksiä sujuvalle ja hyvälle arjelle. Kunnilla ja kaupungeilla on parhaat, konkreettiset mahdollisuudet tarttua ajankohtaisiin ihmisiä koskettaviin muutostrendeihin, kuten ikääntymiseen, segregaatioon ja liikkumattomuuteen. Kunnat ovat alusta yritysten, järjestöjen ja muiden yhteisöjen yhteistoiminnalle.

Jo nykyisellään kunnat ylläpitävät liikuntapalveluja yli 800 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa noin viisinkertaista summaa valtion liikuntabudjettiin verrattuna. Suomen liikuntapaikkaverkosto on kansainvälisestikin vertailtuna hieno ja kattava: liikuntapaikkoja Suomessa on yli 39 000, joista lähes 25 000 on kuntien ja kuntayhtymien ylläpitämiä. Kunnat tukevat paikallisia liikunta- ja urheiluseuroja ja järjestävät liikuntapalveluita eri väestöryhmät huomioiden. Kuntien liikuntatoimessa työskentelee noin 5 000 ihmistä.

Kuntien rooli on kuitenkin jatkossa vieläkin enemmän, sillä keskustelu ihmisten arki- ja hyötyliikkumisesta tulee vahvistumaan. Tulevaisuuden suurin liikuntapoliittinen kysymys on, kuinka saada ihmiset liikkumaan enemmän. Tällöin ei niinkään puhuta liikunnasta organisoituna harrastuksena tai vapaa-ajan toimintana, vaan siitä, kuinka aktiivista kaupunkilaisten tai kuntalaisten jokapäiväinen elämä on. Vaikka helsinkiläisistä koululaisistakin valtaosa, 80 %, harrastaa liikuntaa eri tavoin ja 60 % on ohjatussa seuratoiminnassa, vain kolmannes koululaisista liikkuu riittävästi. Organisoitu liikunta – niin tärkeää kun se onkin – ei mitenkään pysty kompensoimaan arkiliikkumisen puutteen turmiollisia vaikutuksia.

Kaupunki rakentaa infraa, kaavoittaa ja suunnittelee liikkumisen edellytyksiä: pyöräteitä, koulupihoja, päiväkoteja, liikuntapaikkoja, lähiliikuntaolosuhteita, puistoja ja erilaisia reitistöjä. Kaupungin eri palveluissa voidaan lisätä ihmisten tietoisuutta liikkumisen merkityksestä ja kannustaa heitä liikkeeseen, kaupunki järjestää liikunnanohjausta, tukee järjestöjä, kansalaistoimintaa, kaupunki järjestää päivähoitoa, perusopetusta, toisen asteen koulutusta ja vapaan sivistystyön toimintaa, jotka paitsi kasvattavat ja sivistävät, ovat myös merkittäviä fyysisiä liikkumisympäristöjä.

Ihmiset tekevät muutoksen, eivät hallinnon rakenteet. Helsingissä liikkuminen nostettiin toimestani yhdeksi kaupunkistrategian kärkihankkeeksi ja siten kaikkien kaupungin palveluiden yhteiseksi asiaksi. Liikkumista halutaan lisätä kaikkien kaupunkilaisten elämässä, ei vain niiden, jotka ovat jo liikunnan ilosanoman sisäistäneet. Liikkumisohjelman kärki on jokapäiväisen arkiliikkumisen lisäämisessä. Kaupungin toimialat ovat suunnitelleet liikkumisohjelmaan omat liikkumista lisäävät keinonsa, joita on yhteensä noin 60. Helsinki valittiin vuoden 2020 Urheilugaalassa Suomen Liikkuvimmaksi kunnaksi.

Suurin kysymys lienee, mitä tapahtuu sote-uudistuksen myötä. Edelleenkin kunnat vastaavat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siirtyvät maakuntien vastuulle. Jää nähtäväksi, miten selkeä vastuunjako, tiedonkulku ja tiivis yhteistyö terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyölle kuntien ja maakuntien välille kyetään turvaamaan.